Loppukesän ja alkusyksyn kohtaamisista kohti GreenParkin rakentamista

Loppukesän ja alkusyksyn kohtaamisista kohti GreenParkin rakentamista

Loppukesän ja alkusyksyn kohtaamisista kohti GreenParkin rakentamista

Kesän vaihtuessa syksyyn on hyvä hetki katsoa, missä olemme nyt ja mitä seuraavaksi tapahtuu.

Loppukesän aikana olemme esitelleet GreenParkia monilla eri foorumeilla ja päässeet keskustelemaan hankkeesta hyvin erilaisten yleisöjen kanssa. Järjestimme yritysiltaman, johon osallistui noin 50 vierasta. Trubaduurin tahdittamassa illassa syntyi paljon hyviä ja konkreettisia keskusteluja. Lisäksi vieraanamme kävi kansanedustajia ja Pirkanmaan kuntien edustajia, kenelle esittelin ylpeänä GreenParkia modernina yritysalueen kehityshankkeena. Keskusteluaiheiksi nousi erityisesti työpaikat, vastuullisuus ja yhteistyö. Avasimme ovet alkusyksyllä myös alueen asukkaille, ja myös vieraanamme kävi Asikkalan kunnanedustajia.

Nämä kohtaamiset ovat olleet tärkeä osa hankkeen kehittämistä. GreenPark ei synny pelkästään suunnitelmista ja piirustuksista, vaan yhteistyöstä tulevien käyttäjien, kumppaneiden, kunnan ja alueen muiden toimijoiden kanssa.

Nyt yksi vaihe on selvästi vaihtumassa seuraavaan.

Työ on käynnistynyt – ja hanke etenee aikataulussa

Esirakentaminen alkoi suunnitellusti syyskuun alussa Pohjoisrinteen alueella. Alueella tehdään muun muassa maanrakennusta, rakennetaan työmaateitä ja valmistellaan aluetta tulevaa infrastruktuuria ja rakentamista varten. Samaan aikaan Murron kaava etenee kohti hyväksymisvaihetta. Voin ilokseni todeta, että hanke pysyy aikataulussa.

Haluan erityisesti korostaa, että vastuullisuus on otettu huomioon hankekehityksessä alusta asti, eikä se jää vain puheen tasolle. Työmaan koneisto kulkee biodieselillä, ja maamassojen hyödyntämistä paikan päällä tarkastellaan jatkuvasti, jotta kuljetuksia ja ympäristökuormitusta voidaan vähentää.

Samalla neuvottelut GreenParkin tulevien loppukäyttäjien kanssa jatkuvat aktiivisesti. Tavoitteena on, että loppuvuoden tai ensi vuoden alun aikana voimme kertoa ensimmäisistä alueelle tulevista yrityksistä. Aluetta kehitetään vaiheittain, ja tavoitteena on rakentaa kokonaisuus, jossa sijainti, liikennejärjestelyt, infrastruktuuri, energiaratkaisut ja yritysten erilaiset tilatarpeet muodostavat mahdollisimman toimivan ympäristön liiketoiminnalle.

Olemme kertoneet paljon GreenParkista ja siitä, millainen alueesta tulee. Tänä syksynä pääsemme näyttämään, miten se alkaa syntyä. Kiitos kaikille, jotka ovat osallistuneet keskusteluun ja tutustuneet hankkeeseen kesän aikana. Tästä on hyvä siirtyä GreenParkin seuraavaan vaiheeseen!

Liza Ageeva

Hankekehitysjohtaja

UM Kiinteistöt Oy

GreenPark

info@greenpark.fi

Eteläpuisto 2C 33200 Tampere

020 7661 503

Linkedin

GreenPark

info@greenpark.fi

Eteläpuisto 2C 33200 Tampere

020 7661 503

Linkedin

GreenPark

info@greenpark.fi

Eteläpuisto 2C 33200 Tampere

020 7661 503

Linkedin